Susinartut on kolmen naiskuoromusiikkia ja naiskuorojen esiintymisperinteitä uudistavan taitelijan yhteistyön tulosta. Säveltäjinä hankkeessa toimivat MuM Petra Poutanen-Hurme ja MUM Tellu Turkka. Kuoroa johtaa Petra Poutanen-Hurme. Koreografian ja puvustuksen kuoron kanssa työstää sekä esityksen ohjaa ja dramatisoi TaM Päivi Järvinen.

Laulutekstit on arkistoista kaivanut esiin YTT Anne Koski, joka on hankkeen tuottaja ja yhteyshenkilö.

Esityksen toteuttaa vuodesta 2008 Tampereen Pispalassa toiminut Naiskuoro Tellus. Tässä produktiossa mukana on 36 laulajaa. Kuoro debytoi Maailmantango -festivaalilla Tampereella 2010, on konsertoinut vuosittain ja kantaesittänyt merkittävän määrän nykyisen johtajansa Petra Poutanen-Hurmeen ja entisen johtajansa Tellu Turkan tekemää musiikkia. Kuoro on saanut mainetta läsnä olevasta ja lämpimästä tavastaan esiintyä. Naiskuoro Tellus on osa Pispalan musiikkiyhdistys ry:tä.

Valosuunnittelijana konserttikiertueella toimii Markku Tuomala. Kotisivujen ja esitteiden visuaalisen ilmeen on suunnitellut Maria Atosuo, Matosuo Design.

 

TEKIJÖIDEN MIETTEITÄ TEOKSEN TAITEELLISESTA SISÄLLÖSTÄ JA TAUSTOISTA

Mitä uutta tähän päivään toivoisit kuoroteoksen tuovan? Mikä on sen viesti tämän päivän ihmisille?

Petra (kuvassa alla): Pidän tässä kuoroteoksessa tärkeänä sitä, että se ei valitse valmista näkökulmaa. Siinä on tartuttu aikalaisteksteihin, tokikin vahvasti jollakin puolella olleiden teksteihin. Mutta tänä päivänä sieltä on paljolti poimittu vahvoja tunteita tai hetken kuvia suoran poliittisen viestin sijaan. Toivoisinkin, että eri aikojen vastakkainasettelun sijaan tämä teos voisi auttaa näkemään, että kaikissa konflikteissa takana on ihminen, joka on peloissaan, hämmentynyt ja voi olla yhtä aikaa viisas ja tyhmä. Toivon että musiikki kantaisi mukanaan tunteita uudestaan tunnettavaksi ja pohdittavaksi.

Tellu: Edelleen ja aina vaan haluan tuoda esille kuoroa ja erityisesti naiskuoroa vaikuttavana ilmaisuvälineenä! Kuorolaulu ei ole vain kivaa ja suloista tunnelmointia, vaan vahva linkki ihmisten välillä, ensin laulajien kesken, sitten myös kuulijoiden kesken. Ääni on energiaa, ääni saa kehot resonoimaan, sekä laulajien ja kuulijoiden. Sisältö voi olla vahvaa ja sanomallista, mutta sanatkaan eivät yllä yhtä syvälle ilman yhteistä energiaa ja resonointia. Naiskuoro Telluksessa on voimaa ja rakkautta!

Päivi: Kansalaissotaan osallistuneiden naisten tekstit ovat todella henkilökohtaisia ja raadollisen koskettavia. Samalla niissä on jotain todella vahvaa, ymmärtävää, armahtavaa, ajankohtaista ja universaalia – rakkauden voimaa ja rakkauden tärkeyttä lisäävää. Niissä korostuu hetken arvokkuus. Toivoisin, että teoksemme voisi kokonaisvaltaisuudellaan synnyttää yleisössä uskalluksen kunnioittaa omaa historiaansa, olla oma itsensä ja samalla arvostaa jokaista elävää olentoa.

Kuoroteos perustuu sisällissotaan osallistuneiden naisten autenttisiin teksteihin, millaista oli arkistoissa ja mitä siellä voi tulla vastaan?

Anne: Minulle oli aikanaan aikamoinen yllätys, kun sain tietää, että arkistoissa on olemassa lauluja ja lauluvihkoja, joissa on mahdollisesti sisällissodan kokeneiden naisten omia tekstejä tai heidän muistiin kirjoittamia toisten lauluja ja runoja. Koska olen taustaltani tutkija, heräsin miettimään näitä naisia, historiankirjoitusta ja kaunokirjallisuutta, jossa naisten suuhun on eri vaiheissa laitettu erilaisia asioita ja olettamia. Kaipasin mahdollisuutta kommunikoida ja ymmärtää suoremmin punakaartin eri tehtävissä olleita ja vankileireiltä palanneita naisia. Tähän mennessä esillä ovat olleet kirjeet ja suorasanainen muistelu, mutta lauluja ja runoja ei niinkään ole hyödynnetty. Arkistoista löysin esimerkiksi yhden oikean työläisnaiskirjailijan, jonka runoja ei ole julkaistu ja  omaperäisen naiskirjoittajan, jonka tekstit kuvasivat vankeutta aistimellisena kokemuksena. Se, että nämä tekstit nyt pääsevät sävellettyinä julki, on eräänlainen kulttuuriteko.

Onhan se hienoa pitää omissa käsissään lauluvihkoa ja muistikirjaa, joka päivämäärien ja paikkatietojen perusteella ovat voineet olla naisten mukana jopa vankileirillä.  Sykähdyttävä kokemus on ollut löytää yhden lauluvihon välistä sinne prässäytyneitä neliapiloita. Niissä oli vielä lehtivihreätä jäljellä.  Silloin silmäkulmaan hiipi kyllä kyynel ja tunne, että ehkäpä nainen pilven reunalta itse ohjasi kättäni. Nyt on oikea hetki perehtyä näiden naisten omiin sanoihin ja katsoa, mitä syntyy kun oman aikamme osaavat naistaitelijat ja plutoonan kokoinen naiskuoro eläytyy niihin.

Miten olette lähestyneet tätä aihetta ja millaisia merkityksiä tai asioita haluatte painottaa taiteellisessa panoksessanne?

Petra: Olen kahlannut läpi kiinnostavia tekstejä joita tuottajamme Anne Koski on onnistunut löytämään ison määrän ja tarttunut niihin jotka ovat pysäyttäneet minut ja alkaneet soida. Joskus se on ollut yksi lause pidemmän tekstin sisällä, kuten ”harmaa, nälänsyömä, huojuva nainen”. Telluskuoron johtajana olen räätälöinyt sävellystyössä musiikkia juurikin tuon kuoron suuhun sopivaksi. Minulle tärkeää on ollut omien sävellystaiteellisten kunnianhimojen lisäksi se, että kuoro kehittyy mutta että teos on juuri heille räätälöity ja että heidän äänensä ja näkemyksensä kuuluvat ja näkyvät myös. Jotta koko teos olisi yhteinen eikä kenenkään, tekijöiden tai yleisön päähän yläpuolelta kaadettu.

Tellu (kuvassa oikealla): Luin paljon viime talvena aiheesta ilmestynyttä kirjallisuutta ja muutaman väitöskirjatyön. Tutkimus auttoi minua ymmärtämään paremmin yhteiskunnassa aistineeni juovan. Olen papin tyttö. Pienenä tyttönä huomasin, että papiston kuuluu olla oikeistolaista. Jos pappi on näkyvästi vasemmistolainen, siitä puhutaan. Tämä poliittinen asenne ihmetytti minua ja mietin sitä oman silloisen ymmärrykseni kautta. Miksi kirkolla on poliittinen kanta? Eikö Jumala rakastakaan kaikkia tasapuolisesti? Tämän juovan tutkiminen tuli pääkohdakseni tässä projektissa. Sodassa omitaan Jumala omalle puolelle ja vihollinen demonisoidaan. Vihollisjoukosta katoaa yksilöt ja inhimillisyys ja heidät niputetaan yhdeksi pahaksi, jopa Saatanaksi. Monet kapinan syyt niputtuvat yhdeksi pahaksi, myös itsenäisyyttä ja tasa-arvoa janoavat naiset saman tien demonisoidaan ja nimetään ryssänhuoriksi, susinartuiksi. Ja kirkon miehet antoivat tämän päivän perspektiivistä katsoen aivan uskomattomia lausuntoja. Kokosin tahallisen provosoivastikin näitä lauseita ja sävelsin ne kaiken kansan kuultaviksi, ettei kukaan enää koskaan niitä suustansa päästäisi.

Päivi: Uskon, että me kaikki olemme moniaistisia yksilöitä, jotka havainnoimme maailmaa yhtäaikaisesti niin tasapainolla, kosketuksella, kuuntelemalla, katsomalla, haistamalla kuin maistamalla. Liikkuvan kuoron, joka pystyy sopeutumaan tilaan kuin tilaan ja sen akustiikkaan, reagoimaan toisiinsa ja yleisöön, säätämään äänen voimakkuutta portaattomasti ja olemaan sekä yksilöinä, että joukkona läsnä, on mahdollista avata yleisön kaikki aistit. Ei väkivalloin, vaan lempeästi, niin että sävelet, sanat ja liike nostavat yleisön mieleen hetkiä ja tilanteita, jotka ovat kullekin olleet merkittäviä. Tällainen kokemus on ainutlaatuinen ja henkilökohtainen ja onnistuessamme, olemme tehneet palveluksen jokaiselle yleisömme jäsenelle.

Anne: En koe olevani varsinaisesti taitelilja, mutta minulle tuli tarve tehdä synteesiä sadan vuoden takaisen ja nykyisen naisiin kohdistuvan vihan ja väkivallan välillä.  Niinpä päädyin sanoittamaan yhden kuoroteoksen lauluista, se vaati tällaiselta asiatekstin ammattilaiselta uskallusta. Minulle tuli tunne, että ymmärrän ja tunnistan erityisesti naiskaartilaisten kohtalossa samoja piirteitä, mitä feministiystäväni ja itse olen joutunut kokemaan.

Sadan vuoden takaisten tapahtumien ja nykyisten vihakampanjoiden taustalla on naisviha. Halu hiljentää perinteiset naisroolit ja ihanteet kyseenalaistavat naiset. Minusta ankaruutta ja raivoa, jolla naisvankeja sodan jälkiselvittelyissä kohdeltiin, ei voi ymmärtää ilman taustalla vaikuttavaa naisvihaa. Tässä mielessä minulle tuli tunne, että voin rakastavasti katsoa naiskaartilaisen valokuvasta katsovaa nuorta naista ja hän vastaa katseeseeni sieltä sadan vuoden takaa. Sen olen oppinut myös, että ihmisyys ei kuollut kokonaan vankileirilläkään. Se heräsi henkiin vähintäänkin sillä hetkellä, kun joku uskalsi auttaa heikompaa. Pienetkin teot voivat tehdä mahdolliseksi elämän jatkumisen.

Miten tämän projektin tekeminen koskettaa teitä henkilökohtaisesti?

Petra: Juuri niihin aikoihin kun projekti kunnolla käynnistyi, sain pienen pojan. Tuo oman maailman mullistus on tehnyt aiheen parissa olemisen välillä varsin rankaksi, jopa sellaiseksi, että siltä on pitänyt hieman suojautua. Kun itse suojelee jotakin pientä ja avutonta, on täysin mahdotonta ymmärtää, mitä ihmisessä tapahtuu kun inhimillisyys ja toisten ihmisyys katoaa. Se onkin asia ja kysymys, mitä koskaan ei saa unohtaa. Ehkä rankinta on kuitenkin, että vaikka tuo kyseinen sota on menneisyydessä, ei tuo asia sinänsä vanhene. Minua puhutteli myös teksteistä esiin nousevan suorastaan lapsekkaan uhmakkuuden ohella silloin tällöin pilkahtava syyllisyyden tunto ja omien vanhempien puhuttelu. Äidit tuntuivat kulkevan joka askeleella mukana, oli se askel mihin suuntaan tahansa.

Naisena minulle on tärkeää, että noiden naisten kirjoittamat tekstit lausutaan nyt ääneen, ja isoon ääneen lausutaankin. Ja vaikka tuolloin heitä on hiljennetty ja edelleen sitä yritetään, niin sitä kovempaa me lupaamme laulaa!

Ennen tätä hanketta sisällissota toki kiinnosti ja ihmetytti, mutta kosketukseni siihen oli varsin pintapuolinen. Nyt on täytynyt kaivautua toisten teksteihin ja tunteisiin. Miettiä, että mitähän tuo ihminen tällä lauseella oikeastaan tarkoitti. Ja että onko oikein, jos löytää huumoria jostakin kohtaa? Että voiko kansakunnan yhteisen trauman edessä nauraa ihmisen pienuudelle? Ennen keskityin enemmän puolen valitsemiseen. Nyt katseeni kohdistuu pienempiin yksityiskohtiin, jotka kertovat jostakin muusta kuin vain loputtoman surullisesta ja äärimmäisen tehokkaasta murhaamisesta, mitä koko sota oli. Ne yksityiskohdat kertovat yksilöistä numeroiden sijaan.

Tellu: Minulle on ollut hurjaa, mutta arvokasta löytää tietoja isoisoisästäni, joka pienellä paikkakunnalla oli kahden ystävänsä kanssa johtanut Suojeluskuntaa ja sen nimissä tapattanut 11 ihmistä. Tällaiset teot jättävät väistämättä aina jäljen. Ihmisen sielu ei kestä tuollaista vaurioitumatta. Sielulliset vauriot heijastuvat jälkipolviin. Suvussani tämä on mitä ilmeisimmin ollut täysi tabu. Siitä ei ole puhuttu.  Häpeä periytyy. Sitä peitetään ja vähätellään.  Ihmisellä on kuitenkin aina kaksi vaihtoehtoa: olla joko uhri, tai vastuussa. Vastuu tuo mukanaan vapauden. Vastuuta on todeta vääryys, korjata se, minkä voi ja ainakin pyytää anteeksi. Ja antaa anteeksi. Sillä kannamme itse sisällämme kaiken, mitä emme ole antaneet anteeksi. Tällä teoksella voimme sulattaa kivettynyttä häpeää ja surua, antaa ja saada anteeksi, niin että energia ja rakkaus saavat virrata vapaana ja vahvana meissä. Yhdessä.

Mitä liikkuva kuoroteos tarkoittaa ja miksi ohjaat tällaisia teoksia?

Päivi (kuvassa vasemmalla): Minulla on ollut vallankumouksellinen kokemus toimiessani koreografina oopperaproduktioissa. Kun harjoitushuoneessa tapahtuneen treeniperiodin jälkeen päästiin näyttämöharjoituksiin, joita oli vain muutama, usein korkeintaan kymmenen. Tila oli uusi ja outo harjoituspianistin sijaan mukaan tuli suuri orkesteri, joukko solisteja, avustajia, lavasteet, puvut, rekvisiitta. Vaikka harjoitustila oli mitattu vastaamaan lavastusta, oli kaaos melkoinen ja tietenkin suuren orkesterin soittama musiikki oli muuta kuin harjoituspianistin. Musiikkia oli välillä vaikea seurata ja kapellimestarin iskuja ei aina nähnyt. Minä huseerasin siellä kaiken keskellä. Välillä lapsikuoro kirmaili laulaen pitkin näyttämöä, vasemmalta korvaan osui lähes karjumiseen yltävä miessolisti ja naissolistien duetto toisaalla, mieskuoron ja naiskuoron duetto tansseineen hyöri ja sitten Tutti. Huh. Olin pyörällä päästäni. Mikä maailma tämä on? Ajattelin, että jos joskus pääsisin tekemään itsenäisiä kuoroteoksia, haluaisin että yleisö voisi kokea samaa: Olla liikkuvan musiikin sisällä. Sain siihen ensimmäisen tilaisuuden 20 vuotta sitten kun sovitin Tellu Turkan teoksen Suden Aika liikkuvaksi kuoroteokseksi Marjukka Riihimäen johtamalle Philomela kuorolle. Ja nyt teoksia on parikymmentä Suomessa ja Norjassa. Kuorojen myötä ne ovat päässeet myös ulkomaille.

Erilaisilla näyttämöillä esiintyminen on sekä haastavaa, että todella palkitsevaa. Susinartut saavat esiintyä lyhyen ajan sisään monta kertaa ja eripaikkakunnilla, mikä on aivan loistavaa. Se on myös erityisen poikkeuksellista Suomessa. Jotta eri tilat olisivat kuorolle mahdollisimman helppoja lähestyä, olen käynyt valosuunnittelija Markku Tuomaalan kanssa tutustumassa jokaiseen tilaan etukäteen. Tämä siksi, että tiedän tilanteen etukäteen ja siksi että voin välittää kuorolle ja Petralle tietoa kyseisestä paikasta. Olen myös Markun mukana rakentamassa esitystä jokaisella paikkakunnalla. Näin pystyn ratkaisemaan yleisön ja esiintyjien sisääntuloihin, vaatevaihtoihin, kulkuihin, lattiaheittimiin, sähköjohtoihin yms. liittyvät asiat ennen kuin kuoro tulee paikalle.

Miten amatöörien ja ammattilaisten kanssa tekeminen poikkeaa toisistaan ja mitä lisäarvoa juuri Naiskuoro Tellus tuo teokseen?

Päivi: Amatöörien kanssa on aivan mahtavaa tehdä töitä. Heillä on epäuskoa ja pelkoa, mutta kun ne saadaan voitettua ja ryhmä synnytettyä, niin laivaa ei pysäytä mikään. Sijaan kasvaa halu, joka on vuoret kaatavaa. Ammatti tuo joskus tämä on vain yksi teos muiden joukossa -asenteen. Olemme tehneet Susinartut -teosta viikonloppuleireillä, yleensä kahtena päivänä peräkkäin 6,5 tuntia päivässä. Tällainen pitkällä aikavälillä tapahtuva työskentely palvelee kaikkia. Luonnollisesti esiintymiset: laulaminen ja liikkuminen, isosta ryhmästä hajaantuminen tilaan ja tutun kuoromuodon rikkoutuminen, aiheuttavat jännitystä. Moni on tullut kuoroon juuri siksi että on turvassa ryhmän sisällä ja Susinartuissa pitääkin ottaa vastuu itsestään 360 astetta. Liikkuvat kuoroteokset vaativatkin esiintyjältä uskallusta olla moniaistisesti sinut oman itsensä kanssa ja silti muodostaa muiden kanssa yksilöistä koostuva yhteissointi.

Naiskuoro Tellus koostuu yksilöistä. Ikähaitari on laaja ja ryhmä osaa arvostaa toisiaan. Telluslaiset ovat naisia, joihin on helppo samaistua. Kaikissa on jotain omaa, persoonallista, ihanaa. Telluslaiset ovat monin tavoin kuin muskettisoturit tai Susinartut, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Mikä tekee teoksesta erityisen sisällissotaa käsittelevän teoksen, miksi yleisön pitäisi nähdä juuri se?

Petra: Sen lisäksi että tekstit ovat erityisiä, musiikki ennen kuulematonta ja tämä on harvinainen liikkuva kuoroteos joka jo itsessään on elämys, niin pidän erityisenä tätä joukkoa. Tuo kuoro on harrastajakuoro, joka pelotta mutta kunnioittaen käy ison aiheen kimppuun. Se on kuoro, jossa jokaisen laulamisen ilo on yhtä arvokas. Jossa valmiiksi ei tarvitse osata tiettyjä asioita, vaan reitit etsitään sopiviksi yhdessä. Ei tuo kuoro ole täynnä tanssijoita ja laulajia, vaan vahvasti kokevia ja rohkeita, itsensä likoon laittavia ihmisiä, jotka tanssivat ja laulavat. Tämä esitys sisältää naisten historiaa, joka on kronikoissa jäänyt varsin hiljaiseksi mutta nyt se tulee ulos kirjaimellisesti moniäänisenä.

Päivi: Sisällissota: sota ihmisen sisällä? Valintojen vaikeus, ratkaisujen etsiminen, epäonnistumiset, äärimmäisestä hädästä selviäminen, usko omaan itseen, luottamus toiseen, historian hyväksyminen ja uskallus vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Hyvän tekeminen itselle. Sisällisrauhan synnyttäminen. Toivon, että Susinartut voisi sytyttää sisällisrauhan kaipuun ja toteuttamisen siemenen jokaiseen katsojakuulijaan.